Sukujoulu.  Jengi istuu pöydän ääressä ja sedän kärsimän aivoverenvuodon vuoksi kukaan ei kehtaa tissutella vaikka periaatteessa viinipullot on kyllä pöydässä, kun ei setä saa juoda niin ei sitten juoda kukaan, mitään muuta kuin vissyä.  Eli on aika nihkeää keskustelua.  Paikalla melkein kaikki serkut (paitsi ne jotka ehtivät karata ulkomaille erinäisten puolisoidensa kanssa), tädit ja sedät ja isoäiti.  Mielenkiintoa keskusteluun tuo se, että yhdellä tädillä on huono kuulo ja äskettäin hankittu kuulokoje (jota ei ole säädetty ryhmäkeskustelua, kovaäänistä ja poukkoilevaa sellaista) varten, isoäidillä on huono kuulo (jota kukaan ei myönnä) ja sedän jutut kyllä alkaa hilpeästi mutta erityisesti vitsien pääpointti unohtuu sen kärsityn aivoverenvuodon vuoksi (mutta kaikki yrittää kohteliaasti ohittaa tämän) ja hymähtelee tai hihittelee tai miten vaan sitten sille tyngäksi jääneelle jutulle. 

Paikalla on myös serkun ruotsalainen avomies.  Suurin osa jengistä, tädit erityisesti, pyrkivät briljeeraamaan ruotsillaan, kikkailemaan kielellä ihan tosissaan.  Minua katsotaan ihan erityisen kieroon, sillä olen tehnyt sen periaatepäätöksen, että vaikka ruotsia kyllä pystyn puhumaan niin en kyllä tasan tässä tilanteessa puhu.  Ihan epäreilua, altavastajana puhua toisen äidinkieltä, miettien siinä sitten paniikissa (ilman viinin tuomaa ihanaa puskuria) että olikos tämä sana nyt sitten en vai ett vai mitä.  Että puhun nyt sitten ihan suosiolla englantia.  Ja tädit ei tykkää.  Ei yhtään.  Ja faijakin joka oli uhonnut ihan samaa ruotsin puhumisesta vääntää sitten oikein riikinruotsiaksentilla (mistä helvetistä se aksentti ilmestyi??? entiselle turkulaiselle??) jotain vitsiä, hitto.

Ja sitten vielä selviää, että juuri tämä ruotsalaisen avomiehen omaava serkku (joka on paljon nuorempi kuin minä) on Ruotsin puolella saman firman vastaava henkilö siihen duuniin jota olen hakenut.  Miten hitossa se sinnekin ehti?  Ja jos saan sen duunin niin olisin sitten sen suomalainen kolleega....  Hmm....