Näin pitkästä aikaa vanhan kaverin.  Se (ihminen jolla on kauhea ikuinen stressi raskausajalta ehkä jääneistä kiloista, kestokriisi) työnteli vaunuissa viimeisintä kakaraansa, joka onneksi nukkui tai ainakin oli hiljaa eikä tilanne vaatinut multa mitään reagointia tähän kakkakoneeseen.  Onneksi.  Ensimmäinen reaktio kaverilta oli että hitto sä oot laihtunut.  Joo olen, jonkun verran mutta so...  Se ilmoitti, että ainakin sulta on kolkyt kiloa lähtenyt!  No just.  Kuinka helvetin lihavana se on mua pitänyt?!  Ei tasan ole mikään kolkyt kiloa, ei varmasti ole vaikka en vaakaa omistakaan. Ja se mikä oli sitten se tasan viimeinen pisara oli, että yhtään kun se rupeaa selittämään, että ainahan sulla on ollut laihat jalat (siis mitä? laihat jalat...justiinsa) mutta nyt oot kyllä jo laihtunut ihan tarpeeksi että ei enää.  Niin.  Ihan varmaanhan se säätelee mun elämää, mitä tämä henkilö ajattelee mun ulkonäöstä ja jaloista...  Ihan tasan joo. 

Ja pitäisi sitten ensi viikolla mennä vanhojen kavereiden tapaamiseen, jossa tämäkin ihminen on mukana.  Ei helvetti.  Ei lupaa hyvää tämä kohtaaminen, jos mitään on pääteltävissä reaktiosta.  Mä en tasan halua olla jutun keskipisteenä...  Toisaalta noin niin kuin tarkemmin ajatellen, tuskin vaaraa.  Kuitenkin keskutelunaiheet liikkuu akselilla raskausvaivat-vaippaihottuma-päivähoito-ongelmat-meidän pikkukullannuput kun ne on niin ihquja vaikka räkä valuu nenästä ja tahmaa on pitkin seiniä eikä yhtään yötä saa nukkua rauhassa kun meidän pikku ihanuus päättää klo 04 että nyt katsotaan piirrettyjä vaikka ei telkkarista mitään siihen aikaan aamusta tule ja sitten huudetaan ja itketään koko perhe.  Eli saanen olla rauhassa.  Ja täysin ulkopuolella keskustelusta.  Mutta ei ole mitään uutta se.  Ei.