siis lastenkutsuille.  Taas!!  Eikö ne koskaan opi.  En halua.  Ei kiinnosta.  Ei ei ei!  En takuulla hanki jotain viimeisintä uutta glitterihörhöbarbi-systeemiä tai mitä lienee piippaavia kiljuvia vinkuleluja.  En kyllä.  Ja kun kutsu oli vielä (taas) puettu siihen muotoon, että "kun ei vanhat kaverit koskaan näe, niin järjestinpä tällä tavalla lastenkutsut jossa voidaan sitten tavata ja keskustella niitä näitä (vaippaihottumasta, ruvesta, kuolasta, mistä lienee jännästä...) siinä keittiön pöydän ääressä samalla kun ne äidin pikku kullannuput tahmaa ja kuolaa sitä lattiaa siellä olohuoneen puolella".  Siis ei kyllä.  Minähän en suostu.  En. 

Paitsi että en kehtaa sanoa suoraan, että "ei muuten nyt kiinnosta sitten pätkääkään, että on ihan omat muut menot".  Pitää siinä sitten puhelimessa keksiä pikaisesti jotain joka ei nyt niin loukkaisi ja kaikkein tärkeintä menisi selityksenä läpi.  Siinä mielessä kätevää olla yrittäjä kun ei nuo muut ymmärrä ollenkaan meikäläisen aikatauluja.  Hyvin voi sanoa, että "voi että sentään, niin mielläni olisin tullut sen teidän Terttu-Marko-Juuso-Petterin 3-vuotisjuhliin mutta ai sentään kun on noita töitä.  Voi että kun on yrittäjyys tällaista, että tuommoinenkin tilaisuus nyt sitten menee ohi.  Että voi voi sentään, nyt vaan". 

Huh.  Ihan vaan sen kunniaksi, että onnistuin välttämään tilanteen, niin palkitsen itseni menemättä töihin ja juomalla viinilasillisen jo huomenna iltapäivästä, juuri silloin niiden lastenkutsujen aikaan.  Paheellista...  :)  Vaan ei tarvitse istua kiljuvien kakaroiden ja hymistelevien vanhempien keskellä.  Se on muuten saavutus se!